Se on hyvä jos pelottaa


Mut kuitenkin pelko ei saa lamaannuttaa. Se voi tosi helposti – ei esimerkiksi lähdetäkkään innovoimaan ja keksimään uusia tapoja tehdä bisnestä tai rahavirtaa. Vaan lopettaa tekemisen ja koittaa odottaa et joku muu auttaisi sua.

Se ei ihan valitettavasti toimi.

Karu fakta on se, että kukaan ei tule auttamaan sua ja oikeastaan vaan omilla toimillaan voi vaikuttaa asioihin. Onhan se kivaa jos hallitus päättääkin maksaa yrityksen vuokrat ja palkat.

Mutta lähtökohtaisesti en odottaisi sitä – en odottaisi ikinä, et kukaan muu kuin itse voisi asioihin vaikuttaa.

Karua ja epäreilua se on, mutta minkäs sille voi? Yrittäjänä oleminen on just tätä – harvemmin kukaan tulee sun apuun ulkopuolelta.

Yhdessä mennään eteenpäin

Omat työntekijät ja kumppanit kyllä auttaa ja meidänkin tapauksessa meidän työntekijät on joustaneet ihan helkutisti ja tehneet asioiden eteen töitä tosi paljon.

Siitä en voi ikinä tarpeeks kiittää koko meidän porukkaa.

Jos pelkoa haluaa vähentää niin yksi tapa ajatella on niin, että jos ajattelet jotain ja pelkäät sitä niin se kannattaa tehdä. Mitä enemmän annat aikaa pelolle niin sitä pahemmaks mörköks se kasvaa. Jos pelottaa esim. Soittaa jollekkin tai laittaa viesti niin se tarkottaa sitä, että kannattaa tehdä se heti. Mitä kauemmin odotat et teet asian eteen jotain niin sitä isommaks se pelkomörkö kasvaa.

Tällaisia ajatuksia vaihteeksi – näitä on ihan parasta kun saa kirjoittaa ajatuksia auki. Helpottaa tosi paljon ja saa itsekin oivalluksia.

Toivon, että muutkin saa tästä ajatuksia ja ideoita.

Kirjoittaja

Joonas Korgan

Toimitusjohtaja

Kategoria


+358 40 568 4617


+358 40 568 4617

Scroll to Top