Ohjelmistokehittäjä Tomi Kiiski – tavoitteena monipuolisempi osaaminen

Erika Bergström1.9.2020 · 4 min

Minkälainen oli sinun polkusi IT-alalle?

– Nuorempana tuli pelailtua tietokonepelejä ja minulla oli vanhoja koneenraatoja, joita sitten yhdistelin keskenään. Sitä kautta olen aina ollut jotenkin kiinnostunut alasta. Varsinaisesti koodaushommia ei tullut kyllä tehtyä nuorempana.

Ammattikorkeassakin olin vielä sitä mieltä, että minusta ei tule koodaajaa. Olin silloin työharjoittelussa Scandinavian Outdoorilla. En mennyt heille koodaamaan, vaan tekemään muita juttuja. Heillä on oma koodaustiimi ja oli mielenkiintoista nähdä mitä he puuhailivat sillä puolella. Joku kaunis päivä kysyin, että voisinko minäkin vähän kokeilla niitä hommia. Siitä se lähti liikkeelle.

Olen siis tietojenkäsittelyn tradenomi. Meillä oli koulussa ollut kursseja koodauksen tiimoilta eli käsitys asiasta oli kuitenkin jo olemassa.

Kun pääsit tekemään koodausta, kuinka nopeasti selvisi, että tämä on sitä hommaa mitä tulisit tekemään tulevaisuudessa?

– Työharjoittelun aikana tein Codeacademyn pelimäisiä tutoriaaleja. Tein Scandinavian Outdoorilla muitakin hommia ennen kuin pääsin varsinaisesti koodaamaan. Siellä ei ollut avoinna koodaajan paikkaa, mutta tietyllä tavalla tungin itseni mukaan sellaisiin hommiin. Kuukausi tai pari siinä meni ennen kuin koin, että minusta oli oikeasti hyötyä. Ehdin olla niissä hommissa neljä vuotta ennen kuin tulin Identiolle.

Miten päädyit Identiolle?

– Idention Sami Suo-Heikki kyseli joskus LinkedInissä, että mentäisiinkö yhdessä lounaalle. Käytiin lounaalla ja silloin Sami tiedusteli, että kiinnostaisiko minua tulla hommiin Identiolle. Sanoin silloin, että minulla on yksi projekti kesken, jonka haluan viedä loppuun – että katsotaan sitten sen jälkeen uudestaan.

Siitä meni puoli vuotta, kävimme uudelleen lounaalla ja lopulta pääsimme sopuun siitä, viedään asia eteenpäin ja katsotaan, mitä Identio voisi tarjota. Aloitin työt vuoden 2020 alussa.

Tomi-kuvitus

Minkälaisia odotuksia sinulla oli, kun tulit Identiolle ja onko odotuksiin vastattu?

– Odotuksena oli, että pääsee tekemään hommia uusien teknologioiden kanssa. Aiemmin tiimissäni oli 2-3 henkilöä ja siitäkin yksi ihminen täysin etänä. Minulla ei oikein ole koskaan ollut sellaista porukkaa, jossa olisi hyvät edellytykset oppia uutta. Hain nimenomaan sitä, että olisi yhteisö, jossa pääsisi oppimaan ja kehittämään itseään.

Nykyisessä projektissani olen ollut ainoana identiolaisena osana asiakkaan tiimiä. Varmasti tulevina kuukausina tai vuosina saan projektiin ympärilleni myös tiimiläisiä Identiolta.

Lähdin Identioon haastamaan itseäni. Tein neljä vuotta "samaa hommaa", niin tietysti siinä alkaa kaivata vähän vaihtelua. Aiemmin ei myöskään ole ollut senioriosaajaa taustalla, vaan on joutunut opettelemaan itse kaiken.

Miten suuri rooli sillä on ollut työssäsi, että on voinut hyödyntää senioriosaamista?

– Varsinkin aluksi tuli kyseltyä vinkkejä sihen, että miten konsulttihommaan kannattaa ryhtyä. Sain myös hyviä neuvoja, miten tietynlaisiin tilanteisiin kannattaa suhtautua vaikkapa asiakkaan kanssa kommunikoidessa. On ollut tietysti myös joitakin koodaukseen liittyviä asioita, joihin olen saanut muilta apua.

Ehkä se toisen ihmisen osaamisen hyödyntäminen tulee enemmän esiin projektissa jossa on mukana myös toinen identiolainen. Silloin on helpompi kysellä asioita.

Minkälaisilla teknologioilla olet tehnyt hommia? Mitä osaamista tuot tiimiimme?

– Django ja Python ovat tulleet tutuiksi useamman vuoden ajalta. Niiden kanssa on tullut tehtyä mm. monenlaista näkymää, ominaisuutta ja integraatiota verkkokauppaan ja sen taustajärjestelmiin liittyen. Lisäksi parina viime vuotena olen ollut useammassa projektissa mukana, jossa on ollut Vue.js käytössä ja se on tullut näiden kautta tutuksi.

Minkälaisia haaveita tai odotuksia sinulla on tulevaisuudelle?

– Minulle itselleni henkilökohtaisesti mielenkiintoisia asioita ovat urheilu ja luonnossa liikkuminen. Esimerkiksi Polar voisi olla sellainen, jonka kanssa olisi kiva tehdä hommia. Sellainen projekti olisi hienoa saada, joka käsittelisi jotenkin näitä aiheita.

Tulevaisuutta ajattellen haluaisin työskennellä isoissa projekteissa, joissa pääsisin vielä merkittävämpiin rooleihin.

Olet tällä hetkellä mukana asiakkaamme Kihon projektissa. Voitko kertoa siitä?

– Viime aikoina olen kehittänyt heidän tuotteeseen uutta isompaa uudelleenkäytettävää komponenttia tehtävien hallintaan.

Kommunikointi on ollut koko ajan helppoa. Pidämme pari kertaa viikossa aina katselmuksen työn edistymiseen ja hommien sujumiseen liittyen. Katsomme samalla, mitä tullaan tekemään seuraavaksi ja minkälaisia tavoitteita niihin liittyy.

Jos ajatellaan Tomi Kiiskiä ohjelmistokehittäjänä – mitkä ovat sinun työssäsi tärkeitä arvoja?

– Sanoisin, että täsmällisyys. Jos minua pyydetään tekemään jokin asia johonkin tiettyyn määräaikaan mennessä, niin haluan pitää sovitusta kiinni. Jos matkan varrella tulee ongelmia, niin mieluummin kysyn heti jeesiä ja panostan avoimeen kommunikointiin.

Lopuksi – minkälainen fiilis on ollut tähän asti työskennellä Identiolla?

– Todella hyvä fiilis, vaikka onkin ollut vaikea ja hyvin erilainen kevät. Hommat ovat sujuneet etänä todella hienosti. Se, mikä Identiossa on hienoa, niin juurikin sellainen yhdessä tekemisen meininki.


Kirjoittanut

Erika Bergström

Copywriter