– Urheilin tavoitteellisesti opiskeluaikoinani. Päätimme parin muun jyväskyläläisen urheilijan kanssa perustaa yhdessä yrityksen. Graafikko teki yrityksellemme logoa ja hän ehdotti, että verkkokaupan nimeksi voisi ottaa jonkin alaan liittyvän. Kuntokauppa.fi oli silloin vapaana. Toiminta oli aluksi vähän harrastusluonteista. Muutin itse Jyväskylästä Tampereelle vuonna 2008, jonne perustimme ensimmäisen myymälän. Matkalle on mahtunut monenlaista.
– Vuonna 2019 tunnistimme hulavannebuumin. Suomalaisilla oli valtava tarve saada hulavanteita, kun Helsingin yliopisto julkaisi tutkimuksen siitä, että hulavanteen käyttö kaventaa vyötäröä tehokkaammin kuin kävely. Kysyntä oli valtavaa. Pistimme kaikki paukut hulavanteisiin muiden kehitysprojektien sijaan. Sillä tilikaudella onnistuimme yli nelinkertaistamaan liikevaihtomme. Tulosta teimme lähes aikaisemman liikevaihdon verran ja saimme sitä kautta taloudellisia resursseja.
– Jatkoimme panostamista niihin asioihin missä olimme jo vahvoja. 2020-luvun alkupuolella pohjoismaissa oli tällaisen urheiluvälinekaupan mentävä kolo. Oli monia syitä, miksi näimme siinä hyvän mahdollisuuden meidän tyyppisellemme toimijalle. Meillä on myös tunnetut tuotemerkit, joita asiakkaat haluavat. Lisäksi meillä on omaa valmistuttamista ja esimerkiksi huoltoja asiakkaidemme luona. Skaalattavaa on paljon. Korona auttoi meitä myös luomalla kysyntää ja antoi ponnahduslaudan, minkä myötä olemme kasvaneet orgaanisesti ja menneet polullamme eteenpäin.
– Kuntokauppa myy kuntoilun ja voimailun välineitä sekä sähköpyöriä. Se on vahvuutemme. Olemme menossa urheiluvälinekaupan suuntaan. Valikoimamme on alkanut laajentua mm. kesäurheiluun ja voidaan puhua urheilun erikoisliikkeistä laajemmin.
– Kuntokauppa on myös eräällä tavalla teknologiayhtiö. Menemme verkkokauppa edellä, vaikka olemmekin monikanavainen. Kun olemme kasvaneet ja kansainvälistyneet, on pitänyt pitää IT-puoli samassa kelkassa. Meillä on viime aikoina ollut oma järjestelmä verkkokaupan puolella, johon olemme tarvinneet tietysti paljon panostuksia. Sen on pitänyt pysyä mukana kasvussa.
– Olemme pystyneet tekemään myyntiä hyvin alustan kautta, ja meillä on ollut isona apuna Idention kautta tulleet resurssit. Olemme saaneet omaa tiimiämme skaalattua kehittäjien saralla, ja kokemuksemme Idention kanssa ovat olleet hyviä. Yhteistyö on ollut sujuvaa ja joustavaa ja työnjako on ollut selkeä. Olemme olleet tyytyväisiä. Homma pelaa hyvin ja Identiolta on tullut todella osaavia ihmisiä.
– Olin aikanaan Joonaksen yhteydessä ja tässä tapauksessa taisi olla niin, että huomasin LinkedInin puolella Joonakselta aktiviteettia. Hän vaikutti nuorelta ja innokkaalta kavereilta. Olen itsekin lähtenyt nuorella iällä pistämään yritystä pystyyn, joten se oli sympaattinen asetelma. Halusin antaa mahdollisuuden pienemmälle toimijalle. Olemme käyttäneet myös isompia tahoja, niin oli mielenkiintoista kokeilla, miten tämä lähtee sujumaan. Hyvin on homma toiminut. Propsit Joonakselle ja Idention väelle.
– Uskallan sanoa kokemukseni perusteella, että jos on ohjelmistokehityksen saralla tarpeita, niin kannattaa antaa Identiolle mahdollisuus ja olla yhteydessä.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |