Idention markkinointibudjetti vuonna 2021

“Markkinoinnin budjetin tulisi olla 6-15 prosenttia yrityksen liikevaihdosta.”
“Uudet yritykset käyttävät usein hieman enemmän rahaa markkinoinnin toimenpiteisiin.”

Netti on pullollaan ohjeita siitä, kuinka paljon yritysten tulisi satsata markkinoinnin toimenpiteisiinsä rahallisesti. Näissä ohjeissa on varmasti perää, mutta niihin ei kannata myöskään nojata liikaa. Miksi et lähtisi rohkeasti kokeilemaan erilaisia tapoja? Suunnitelmaa ja budjettia voi aina muokata sen mukaan, kun omasta tekemisestään oppii lisää.

Identio on kulkenut aina rohkeasti omaa polkuaan. Markkinointitiimissä suunitteluohjelmia paukuttavat ja brändin suuntaviivoja piirtävät kaksi art directoria ja copywriter. Kokoonpanossa on jo kaksi henkilöä enemmän, kuin monissa muissa alan yrityksissä. Se on kuitenkin ollut investointi, jonka avulla Identio on nostettu heti alkumetreillä itseään isompaan liigaan.

Kolmen henkilön palkkakulut on huomioitu erikseen ja alla esittelemme markkinointiviestintään ja sen toteuttamiseen käytetyn budjetin. Olemme pyrkineet läpinäkyvyyteen yrityksemme kaikilla osa-alueilla, joten miksi emme laittaisi jakoon myös rahaan ja omaan kehitykseemme liittyviä asioita? There you go!

Budjetti

Käytimme markkinointiin viime vuonna 16 981,61 €.
Vuoden 2021 arvioitu liikevaihtomme oli yli 1,6 miljoonaa euroa, josta viivan alle jäi noin 25 prosenttia. Näiden lukujen myötä markkinoinnin toimenpiteisiin olisi varaa laittaa vielä suurempi summa.

Käytetystä budjetista noin 52 prosenttia meni mm. kameran hankintaan ja Turun Wappuradion mainokseen sekä ulkopuolelta ostettuihin palveluihin, kuten henkilöstön valokuvaukseen ja mainosspiikkiin. Noin 48 prosenttia summasta käytettiin sosiaalisen median mainontaan. Mainostimme viime vuonna LinkedInissä, Twitterissä, Instagramissa ja Facebookissa.

Emme olleet määritelleet budjettiamme etukäteen kovinkaan tarkasti. Suuntaviivat oli mietittynä, mutta budjetti itsessään uupui. Olemmekin pyrkineet pienin askelin kehittämään oman tekemisemme suunnitelmallisuutta.

Miten vuoteen 2022?

Yrityksen kasvaessa suunnitelmallisuus ja budjetointi nousevat entistä tärkeämpään rooliin. Emme tee suuria muutoksia itse työn tekemiseen, mutta tulemme suunnittelemaan budjettia etukäteen entistä tarkemmin. Vuoden päästä saamme taas hieman viisaampina sanoa, miten onnistuimme budjetoinnissa ja miten onnistuimme noudattamaan sitä.

Tähtäämme Idention suhteen korkealle ja se on toistaiseksi näkynyt markkinoinnin osalta enemmän panostuksena henkilöstöön, kuin someen lyötyinä euroina. Kolmen ihmisen luovuus ja ammattitaito voivat olla jossain vaiheessa yrityksen kehitystä paljon arvokkaampi resurssi kuin somen mainosbudjetti.


Mitä Idention taloudelle kuului vuoden 2021 lopussa? Perustajat Joonas Korgan ja Sami Suo-Heikki käyvät podcast-jaksossamme läpi mm. yrityksen tuloja, menoja ja kasvun osa-alueita sekä perustajien palkkoja. Kuuntele jakso tästä!

Kirjoittaja

Erika Bergström

Copywriter

Kategoria

Markkinointi & Brändi

Jaa artikkeli

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin


+358 40 568 4617


+358 40 568 4617

Ura meillä

Identio Prochat

Ajankohtaista