Julius Rajalasta Idention operatiivinen johtaja

Julius Rajala hymyilee ja katsoo kameraan

Julius Rajala aloittaa Identiolla operatiivisen johtajan (COO) roolissa 19.8.2024.

Siitä lähtien, kun Julius astui sisään Idention ovista joulukuussa 2019, hän on työskennellyt yrityksen kasvuun tähtäävien toimintojen parissa ohjelmistokonsultin työn ohella. Hänen roolinsa on ollut keskeinen muun muassa rekrytoinnin ja yrityskulttuurin kehittämisen saralla.

Tämä muutos vapauttaa Juliuksen konsultointitehtävistä, jolloin hän voi omistautua yrityksen päivittäisen toiminnan johtamiseen täysipäiväisesti. Juliuksen työnkuvaan tulee kuulumaan mm. yrityksen strategian kehittämistä, kasvun ja skaalautuvuuden kehittämistä sekä sparrausta ja valmennusta.

Uuden roolin myötä pystymme hyödyntämään Juliuksen kattavaa ymmärrystä Identiosta ja koko toimialastamme. Haluamme sen kautta varmistaa yrityksemme ja liiketoimintamme kehityksen myös tulevaisuudessa.

Tuore operatiivinen johtaja Julius Rajala suhtautuu uuteen rooliinsa odottavaisin mielin: ”Olen kiitollinen saamastani luottamuksesta Idention suunnalta. Firmamme toimintamallien kehittäminen on ollut minulle pitkään lähellä sydäntä. Meillä on mahtava tiimi, jonka osaamisen esiin tuominen on minulle tärkeä juttu. Uskon että tulevaisuudessa pystymme palvelemaan kumppaneitamme vielä nykyistäkin paremmin rakentamalla jo luomillemme varmoille perustoille.”

Onnea Julius uuden roolin johdosta!

Kirjoittaja

Erika Bergström

Copywriter

Kategoria

Tiedotteet


+358 40 568 4617


+358 40 568 4617

Scroll to Top