Ohjelmistokehittäjä Tomi Kiiski – vuosi Identiolla

Ohjelmistokehittäjä Tomi Kiiski seisoo järven rannalla

Olen ollut osa Idention tiimiä nyt reilun vuoden. Tänä aikana olen päässyt työskentelemään useammassa mielenkiintoisessa asiakasprojektissa, jotka ovat olleet hyvin erilaisia keskenään. Omat odotukseni ja tavoitteeni Identiolla työskentelyyn liittyivät pitkälti uusien teknisten asioiden oppimiseen ja mieluisan työyhteisön löytämiseen.

Havaintoja kulttuurista

Ehkä parasta Identiolla on ollut avoin keskustelukulttuuri. Kaikesta voidaan puhua avoimesti ja jokaista rohkaistaan kertomaan oma mielipiteensä asioihin. Toinen mahtava asia on ollut se, että apua ja osaamista on aina saatavilla. Jos esimerkiksi projektissa ilmenee haasteita, niiden kanssa ei tarvitse painia yksin.

On ollut myös hienoa huomata miten hyvin yhteisöllisyys ja välittäminen voivat tuntua myös etänä. Identiolla pidetään mm. päivittäin yhteinen kahvitauko, viikoittain tech afterwokkeja ja joskus voi olla tarjolla venyttely- tai liikkuvuustuokio, jolla saa hyvin päivän käyntiin. Kaikki aktiviteetit ovat tietysti vapaaehtoisia ja niihin voi osallistua oman fiiliksensä mukaan. En voi sanoa, että nämä korvaisivat täysin aitoja ihmiskontakteja, mutta itse olen kokenut ne hyödyllisiksi tällaisena etätyöaikana.

Nyt kun nämä kaikki asiat ovat kunnossa, voin sanoa löytäneeni työpaikan, jossa ihmisen on hyvä olla.

Katsaus ohjelmistokonsultointiin

Itse leipätyössäni ohjelmistokonsulttina olen ollut mukana jo useammassa projektissa. Yksittäisen projektin kesto minun osaltani on ollut parista viikosta muutamaan kuukauteen. Niistä ehkä itselleni merkittävin on ollut pankkimaailmaan liittyvä projekti, jossa rakennettiin järjestelmää, jonka avulla pankit voivat lähettää laskuja toisilleen. Tässä työskentelin osana 4-5 henkilön tiimiä ja hyppäsin itse mukaan vasta noin puolessa välissä projektia.

Toisessa projektissa olin terveysalan startupin matkassa alusta alkaen rakentamassa heidän palveluaan. Tässä projektissa tein tiivistä yhteistyötä asiakkaan kanssa ja tekninen toteutus oli minun vastuullani.

Kolmas mainittava projekti liittyi logistiikkaan ja paikannukseen. Siinä sain mahdollisuuden kehittää mm. käyttöliittymää kuljetusten järjestelyyn ja ajoneuvojen hallintaan sekä paikannukseen. Asiakkaan osalta projektissa oli hyvät suunnitelmat ja piirrokset siitä mitä haluttiin, ja minun tehtäväni oli toteuttaa nämä käyttöliittymät ja toiminnallisuudet.

Jatkuvaa oppimista ja itsensä kehittämistä

Parasta ohjelmistokehityksessä ja -projekteissa on uuden oppiminen ja se tunne, kun oivaltaa miksi asiat toimivat tietyllä tavalla. Työstä tekee kiehtovaa myös se, että pääsee ratkaisemaan mielenkiintoisia ja välillä hyvin monimutkaisia ongelmia ja haasteita. Tällaisten ongelmien ja haasteiden takia voi kuitenkin tulla tilanteita, joissa ei tiedetä oikein mitä halutaan tai edes tarvitaan. Nämä ovat olleet itselleni suurimpia haasteita konsulttina. Tällaisissa tilanteissa tärkeimmiksi asioiksi nousevat kommunikaatio ja yhteistyö. Toisaalta on myös hyvin palkitsevaa, kun tällaisesta tilanteesta selvitään kunnialla maaliin.

Laskutettavan konsultointityön lisäksi olen opiskellut uutta mm. AWS:n ja Terraformin saralla mentorin avustamana sekä suorittanut Scrum Master -koulutuksen. Teknisen osaamisen lisäksi myös projektityöskentelytaidot ovat ottaneet ison harppauksen eteenpäin. Kun näiden lisäksi otetaan huomioon kaikki projekteissa opitut taidot, voin todeta, että tekninen osaaminen ja ymmärrys ovat kasvaneet, kuten olin itselleni asettanut tavoitteeksi aloittaessani Identiolla. Pitää kuitenkin muistaa, että ala kehittyy jatkuvasti ja tiedon nälkää pitää olla edelleen, jotta on mahdollista pysyä kehityksen perässä.

Kirjoittaja

Tomi Kiiski

Ohjelmistokehittäjä

Kategoria


+358 40 568 4617


+358 40 568 4617

Scroll to Top