Idention tilikausi 2021 päättyi menestyksekkäästi

Identio tilikausi 2021

Identiolle 2021 oli kasvun vuosi. Rekrytointi onnistui hyvin ja liiketoiminnalliset tavoitteet saavutettiin reilulla marginaalilla. Liikevaihto kasvoi merkittävästi ja onnistuimme solmimaan pitkiä ja vakaita asiakkuuksia.

Yksi kuluneen tilikauden merkittävimmistä askeleista oli Helsingin toimiston perustaminen. Helsingin toimisto mahdollistaa henkilöstön palkkaamisen entistä tehokkaammin sekä tuo meidät lähemmäs asiakkaitamme pääkaupunkiseudulla. Kesällä 2022 Helsingin toimistomme muuttaa uusiin toimitiloihin, mikä avaa taas uusia ovia kasvun näkökulmasta.

Tilikauden 2021 aikana järjestimme myös toisen henkilöstölle suunnatun osakeantimme ja saimme kahdeksan uutta omistajaa. Identio on edelleen 100 % perustajiensa ja työntekijöidensä omistama.

Liikevaihto

Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 905 000 euroa. Kasvua tuli reilusti vuonna 2021 ja liikevaihto kohosi 1,6 miljoonaan euroon. Alkuperäinen tavoite oli noin 1,4 miljoonaa.

Tulos

Vuonna 2020 liiketulos oli 265 000 euroa ennen veroja ja liikevoitto 29%.
Tilikauden tulos oli 212 000 euroa.

Vuoden 2021 liiketulos nousi 346 000 euroon, eli liikevoittoa tehtiin 21%.
Tilikauden tulos oli 276 000 euroa.

Tilikausi meni huomattavasti paremmin kuin ennustimme ja syy siihen on yksinkertaisesti henkilöstömme. Konsulttimme ovat tehneet upeaa työtä asiakkaillemme, jonka vuoksi monet sopimukset jatkuivat ja saimme lisää omia kehittäjiä olemassa oleviin projekteihin. Tämän ohella markkinointi onnistui tavoittamaan oikeita kohdeyleisöjä ja saimme merkittäviä uusia asiakkuuksia.

– Joonas Korgan, toimitusjohtaja

Vuosi 2022 on jo hyvässä vauhdissa ja odotamme liikevaihdon kasvavan tänä vuonna yli 2 miljoonan euron. Kasvu on tähän asti ollut tasaista ja orgaanista ja pyrimme siihen jatkossakin.

Kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme luottamuksesta ja kiitos tiimille hienosta työstä!

Kirjoittaja

Erika Bergström

Copywriter

Kategoria


+358 40 568 4617


+358 40 568 4617

Scroll to Top