Miksi Identio on 100% työntekijöidensä omistama?

Identio on 100% tekijöidensä omistama matalan hierarkian IT-talo. Se tarkoittaa, että jokaisella on mahdollisuus osallistua yrityksen kehittämiseen ja päätöksentekoon, tehdä töitä itselleen sopivimmalla tavalla sekä hyötyä henkilökohtaisesti yrityksen kasvusta ja kehityksestä.

Meillä jokainen työntekijä voi halutessaan osallistua suunnattuun osakeantiin ja tulla sitä kautta yrityksen omistajaksi. Ensimmäinen osakeanti järjestettiin kesällä 2020 ja osakeanteja on ollut kuluneiden vuosien aikana jo useampia. Huomattava enemmistö työntekijöistä omistaa yrityksen osakkeita ja siksi voimme sanoa, että Identio on aidosti tekijöidensä omistama.

Päätösvalta yrityksellä ja työntekijöillä

Identio on kasvanut muutamassa vuodessa pienestä kaveriporukasta yli 30 ohjelmistokehittäjää sekä myynnin ja markkinoinnin osaajia työllistäväksi asiantuntijayritykseksi. Teemmme päivittäin töitä sen eteen, että Identio olisi entistä parempi työpaikka. Haluamme tehdä Identiosta nimenomaan työntekijöidensä näköisen IT-talon ja pitää langat käsissämme myös yrityksen tulevaisuutta ajatellen. Siksi emme ole ottaneet ulkopuolisia sijoittajia mukaan, vaan kaikki omistajat työskentelevät Identiolla täysipäiväisesti.

Täysi omistajuus mahdollistaa myös pitkäjänteisemmän otteen työskentelyyn ilman, että joudumme tuntemaan painetta lyhyemmän aikavälin tuloksista ulkopuolisten sijoittajien vuoksi.

”Mielestäni on reilua, että muutkin kuin yrityksen perustajat hyötyvät menestyksestä. He ovat tehneet yrityksen eteen paljon.”

– Joonas Korgan, CEO

Motivaatiota ja mielekkyyttä omistajuudesta

Työntekijät ovat yrityksen tärkein voimavara hyvinä, mutta ennen kaikkea haastavina aikoina. Kun olemme löytäneet joukkoomme hyviä ihmisiä ja taitavia ammattilaisia, haluamme pitää heistä kiinni.

On myös työntekijän näkökulmasta motivoivaa, kun tietää rakentavansa omalla työllään jotain itselleen tärkeää. Sitoutuminen vahvistaa yhteisöllisyyden tunnetta ja antaa suurempia onnistumisen kokemuksia.

”On hienoa olla mukana rakentamassa menestyvää IT-taloa. Omistamisen kautta tekemästään työstä hyötyy entistä konkreettisemmin. Omistajana miettii tarkemmin omaa työtään ja pitää mielessä pitkän tähtäimen tavoitteet. Osakkuus kannustaa myös kehittämään itseään ja sitä kautta olemaan paras siinä mitä tekee.”

– Wille Heino, Art Director

Mukaan omistajien joukkoon?

Idention matka on vasta alussa. Vaikka muutamassa vuodessa on tapahtunut paljon, tavoitteemme ovat kaukana tulevaisuudessa. Numeromme ovat vakaat ja liiketoiminta on ollut alusta asti nousujohteista ja voitollista.

Emme vielä tiedä, mitä kaikkea tulevaisuus meille tuo. Tiedämme kuitenkin, että sitä kohti on menossa sitoutunut tiimi, josta löytyy monipuolista osaamista. Tavoitteenamme on pitää työilmapiiri rentona ja tukea identiolaisten hyvinvointia ja työssä jaksamista. Kehitämme jatkuvasti uusia tapoja tukea tiimiämme niin työssä kuin vapaa-ajalla.

Jos kiinnostuit liittymään mukaan, toivomme kuulevamme sinusta. Jos aika ei ole sopiva, voit aina odottaa parempaa hetkeä.

Etsimme aina uusia osaajia iästä, sukupuolesta, taustasta tai muista työn kannalta merkityksettömistä tekijöistä riippumatta. Identio on rakennettu yhdessä erilaisten ihmisten voimin ja olemme siitä ylpeitä.


Kiinnostuitko meistä? Tutustu Idention 4 askeleen rekrytointiprosessiin tai vilkaise avoimet työpaikat.

Kirjoittaja

Erika Bergström

Copywriter

Kategoria

Ihmiset & Kulttuuri


+358 40 568 4617


+358 40 568 4617

Scroll to Top