Nollasta miljoonaan tulorahoituksella – miten tällainen yritys rakennetaan?

Minullakin on pomoja. Yrittäjänä minun pomojani ovat työntekijät ja asiakkaat.

Identio on teknologiayritys, joka on erikoistunut digitaalisten palvelujen suunnitteluun ja toteutukseen. Kasvu on ollut nopeaa, mutta numerot ovat pysyneet vakaina ja toiminta on pyörinyt alusta asti hyvällä menestyksellä. Liikevaihto ja tulos ovat kasvaneet vuosi toisensa jälkeen, eikä kolmas kokonainen toimintavuosikaan ollut poikkeus. Miljoonan raja liikevaihdossa jäi vain hieman vajaaksi toisen tilikauden aikana.

Heti yrityksen alkuaikoina perustajakaksikko Joonas Korgan ja Sami Suo-Heikki onnistuivat saamaan ison asiakkuuden. Se turvasi Idention ensimmäisen vuoden ja mahdollisti samalla ensimmäisen rekrytoinnin. Kasvua on sen jälkeen tehty yksi rekrytointi ja yksi asiakkuus kerrallaan. Kaikki kasvu on ollut orgaanista ja ulkopuolisia sijoituksia ei ole otettu vastaan, vaikka niitäkin on matkan varrella tarjottu.

Toimitusjohtajamme Joonas Korgan vieraili Growhow Agencyn haastattelussa, jossa reflektoitiin Idention ja sen johtajien kasvua Joonaksen omasta näkökulmasta.

Miten sinäkin voit rakentaa oman yrityksesi menestyksekkäästi? Voit lukea parhaat palat tekstinä tai kuunnella keskustelun kokonaan tekstin alalaidasta.

Johtajaksi kasvaminen vaatii nöyryyttä

Yrityksen kasvattaminen on sujunut pääosin hienosti. Toimitusjohtaja ja myynnistä vastaava Joonas pohtii omaa kasvamistaan johtajana sekä haasteita, joihin hän on törmännyt yrittäjänä.

– Jos haluaa jonkin asian mainita, niin olen kokenut haastavana johtajaksi kasvamisen ja sen, että tietyt päätökset ovat minun vastuullani. Tämä riippuu tietysti myös siitä, minkälaisia asioita kukin luokittelee haasteiksi. Olemme esimerkiksi menettäneet isoja asiakkaita putkeen niin, että useampia ihmisiä oli samaan aikaan ilman projektia.

– Olemme kuitenkin tehneet asioita fiksusti. Olemme aina pitäneet huolta kassasta ja palkoista. Yrityksen johdossa on aina ollut selkeä kuva siitä, minkä tason riskejä voimme ottaa. Tyhmiä riskejä emme ole koskaan ottaneet. Olemme myös sanoneet suoraan, että emme ole täydellisiä. Teemme tätä ensimmäistä kertaa ja tulemme varmasti tekemään myös virheitä. Se on antanut tekemiseen tietyn vapauden.

Suhtaudun varauksella mentoreihin. He ovat onnistuneet omalla tavallaan, mutta en voi tietää, onko se oikea tapa minulle.

Yritystoiminta on kuin avioliitto

Ihmiset ovat loppujen lopuksi aika vähään tyytyväisiä. Usein riittää, että rakentaa avointa ja läpinäkyvää kulttuuria. Kun työntekijät saavat tehdä sitä mistä he nauttivat, niin heillä on tunne, että heille ollaan läsnä ja yrityksessä on reilu meininki. Kun löytää vielä yritykseen mukaan saman arvomaailman omaavia ihmisiä, niin kasvu on sujuvampaa.

– On myös eräs todella yksinkertainen asia, joka toimii. Jos teet sen mitä lupaat, se pitää työntekijäsi tyytyväisinä. Identiolla on alusta asti sanottu ääneen, että palkkataso ei välttämättä ylety täysin samaan isojen ja johtavien toimijoiden kanssa. Olemme kuitenkin luvanneet, että palkat nousevat askel kerrallaan ja jokaisella on mahdollisuus päästä omistajaksi yritykseen. Olemme myös toimineet sen mukaan. Lisäksi olemme kertoneet todella avoimesti yrityksen taloudesta ja rahatilanteesta.

Kun työntekijöillä on tunne, että he voivat luottaa ihmisiin ympärillään, he ovat tyytyväisiä. Silloin heitä ei tarvitse edes johtaa niin paljon. Fiksut ihmiset osaavat tehdä päätöksiä itsekin.

Kun katsot taaksepäin, mitä tekisit toisin?

– Sanoisin, että talousasioita kannattaa alkaa miettiä heti alkuvaiheessa. Meillä ei ole koskaan ollut varsinaisia haasteita raha-asioiden kanssa, mutta numeroista pitää olla kärryillä heti alusta asti. On tietyllä tapaa vaikeaa mennä ajassa taaksepäin, kun tietää miten vähän silloin oli kokemusta eri asioista. Vaikka joku olisi sanonut minulle mitä tehdä, tuskin se olisi rekisteröitynyt päähäni riittävän hyvin.

– Minulta on aina puuttunut myös jonkinlaista jämäkkyyttä. Olen kiitollinen, että sitä on löytynyt toiselta perustajajäseneltä, Sami Suo-Heikiltä. Olen itse todella ”people pleaser” ja inhoan konflikteja. Se on heikko kohtani.

Yritys ei ole koskaan valmis

We are building this business to perpetuity.

Identiota on pyöritetty täysipäiväisesti nyt kolme vuotta. Se on loppupeleissä todella lyhyt aika. Matka on tietysti vaatinut myös asiakkailtamme todella paljon. Nuorelta yritykseltä ostamiseen voi ymmärrettävästi syntyä korkea kynnys, kun vaihtoehtoina on suuria ja pitkään markkinoilla olleita yrityksiä, joiden liiketoiminta on ollut kannattavaa vuosia.

Menestyksen takana on se, että tunnistaa juuri ne yritykset, joille olemme hyvä kumppani eri vaiheessa yrityksen elinkaarta.

– Kilpailijamme ovat ehtineet tekemään töitä kauemmin kuin me. He ovat myös ehtineet tekemään enemmän virheitä, joista he ovat saaneet oppia. Meidän on oltava kärsivällisiä ja pyrin jatkuvasti etsimään suurempia asiakkaita. Se ei estä minua, vaikka tietäisin, että he voivat olla epävarmoja. Pitkällä tähtäimellä on oltava kärsivällinen, mutta mikrotasolla on tehtävä koko ajan töitä.

Mikä on parasta yrittäjyydessä?

– En haluaisi vastata perinteisiä kliseitä. Itselleni tärkeää on ollut se, että saan lähteä kokeilemaan miten yrittäjyys sujuu. Välillä on parempia ja välillä huonompia päiviä. En minäkään herää joka aamu täysin onnellisena. Parasta on ehkä se, että joka päivä on jotain tekemistä. Olen ollut monissa paikoissa töissä ennen yrittäjyyttä ja minua usein kyllästytti hommien yksitoikkoisuus. En nuorempana nähnyt kaikkia mahdollisuuksia, joita työelämällä ja isoilla firmoilla oli tarjota.

– Jokaisella on omat intohimonsa. Yrittäjän yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on itsensä tunteminen. Minä en kaivannut rikastumista vaan halusin rakentaa jotain omaa.

Kirjoittaja

Erika Bergström

Copywriter

Kategoria


+358 40 568 4617


+358 40 568 4617

Scroll to Top