Työntekijöiden kohtelu on tärkeintä — “Mua on aina vaivannut, miten työntekijät jaksaa”

Erika Bergström3.9.2019 · 2 min

Miten motivoida työntekijöitä?

Olosuhteilla on merkitystä, ja siksi haluamme luoda parhaat mahdolliset olot työpaikalle. Sitäkin enemmän merkitsee kuitenkin johtaminen ja esimiehen suhde työntekijöihinsä. On ehdottoman tärkeää, että työntekijät voivat luottaa esimiehensä tukeen myös vastoinkäymisissä.

Metsässä

Merkityksellisyys

Joonas luki artikkelin, jossa Reaktorin perustajilta kysyttiin, kuinka tärkeänä he pitävät pieniä etuja toimistolla, kuten ilmaisia juomia. Ne eivät heidän mukaansa vaikuta työntekijän tyytyväisyyteen millään tasolla. Kaikki vaikutus on merkityksellisyydessä — siinä, että työntekijä kokee tekevänsä merkityksellistä työtä.

Jos vaan lapioit vettä lammesta toiseen, niin se ei ole merkityksellistä. Teemu painottaa lisäksi omaa näkemystään; hyvää fiilistä ja lisämotivaatiota tulee myös siitä, että asiat on hyvällä mallilla. Kun saa projektin, mikä tekee hyvää ja on merkityksellinen, niin se antaa perustan hyvinvoinnille.

Se on tietysti tärkeää, mutta sitä ei ehkä mieti päivittäin. Töissä tulee väkisin hyviä ja huonoja päiviä ja silloin oleelliseksi osaksi nousee myös päivittäiset olosuhteet toimistolla.

Saako töissä viihtyä?

Mua on aina vaivannut se, miten työntekijät jaksaa -Joonas

Kaikilla työntekijöillä ei välttämättä ole suuria haaveita — tai edes mahdollisuuksia — menestyä urallaan. Monille se ei edes ole tärkeää tai tavoiteltavaa. Joillekin riittää onnellisuuteen se, että on mahdollisuus tehdä pysyvää työtä ja harrastaa vapaa-aikanaan asioita, joista nauttii.

Pointti on se, että töissä vietetään iso osa vuorokaudesta. Siksi Idention perustajat ovat aina halunneet panostaa myös hyvinvointiin.

Jos limsat tai oluet saavat työntekijän viihtymään paremmin, niin miksi niitä ei hankittaisi?

Ei rahaa rahan takia

Kaikki eivät halua menestyä tai olla rikkaita. On ihmisiä, jotka tienaavat esimerkiksi keskipalkan verran ja ovat hyvin onnellisia. Täytyy kuitenkin muistaa, että on myös paljon rikkaita, jotka tuntevat itsensä onnettomiksi.

Raha takaa tietysti monien perustarpeiden tyydytyksen ja auttaa äkillisissä menoissa. Silloin on hyvä olla hieman ekstraa säästössä. Joonas ja Teemu ovat kuitenkin molemmat sitä mieltä, että rahaa ei pidä tavoitella sen vuoksi, että voisi sanoa olevansa rikas. Se ei tee ihmistä onnelliseksi.

He pohtivat rahan merkitystä, ja päätyvät hyvän tekemiseen. Onnelliseksi tekee se, että voi esimerkiksi auttaa läheisiä ihmisiä. On täysin hyväksyttyä haalia rahaa siksi, että sitä voi käyttää omaan näkemäänsä hyvään.

Miksi teemme sisältöä?

Haluamme antaa yleisölle mietteitä ja vinkkejä omasta näkökulmastamme — ilman mitään odotuksia. Teemme sisältöä, koska nautimme siitä, emmekä siksi, että haluaisimme tai odottaisimme jotain takaisin.

On vain plussaa, jos saamme sitä kautta uusia asiakkaita tai muita suhteita.

Raha ja huolenpito johtavat entistä syvemmälle — keskusteluun rakkaudesta ja itsensä hyväksymisestä. Voit kuunnella koko keskustelun Idention Prochat-podcastista.


Kirjoittanut

Erika Bergström

Copywriter

+358 40 766 1338