Nimi: Jimmy Fagerholm
Työnkuva: Ohjelmistokehittäjä
Mitä kaikki eivät tiedä sinusta?
Teen todella paljon erilaisia projekteja ja innostun aivan liian nopeasti lähtemään mukaan uusiin asioihin. Olen avoin, sosiaalinen ja helposti lähestyttävä ihminen. Saatan silti vaikuttaa vähän hiljaiselta tyypiltä.
Menen myös itse helposti mukaan erilaisten ongelmien ratkaisuun. Voi mennä kuitenkin hetki ennen kuin tuon oman ratkaisuni esiin. En halua ajaa muiden mielipiteiden yli, koska mielestäni kaikkien pitäisi saada omat mielipiteensä kuulluiksi.
Mikä oli ratkaisevaa siinä, että päätit lähteä mukaan Identioon?
Kävin rekrytointiprosessin yhteydessä Idention vanhalla toimistolla. Oli iltapäivä. Huomasin, että meininki oli ihan erilainen kuin aiemmissa työpaikoissani. Innostuin heti siitä, että tämä voisi olla ideaali työpaikka.
Ilmapiiri toimistolla oli rento ja toi olohuone-tyylisen mielikuvan. Tuntui ihan siltä, että olisi tullut jonkun ihmisen kotiin. Siellä istuttiin sohvalla ja juteltiin arkisista asioista, harrastuksista ja ohjelmoinnista.
Mikä ajaa sinua eteenpäin työssäsi?
Opin joka päivä jotain uutta IT-alasta. Se voi olla jokin ihan pieni asia, kuten vaikkapa jonkin editorin käyttö tai koodin kirjoittamiseen liittyvä seikka.
Myös työkaverit, sisäinen Slack ja sparrailu ovat tärkeitä asioita. Meillä on Slackissa programming-kanava, jossa keskustellaan paljon uusista asioista. Usein huomaa, että muut osaavat enemmän kuin itse osaan. Se innostaa oppimaan lisää ja kehittymään ohjelmistokehittäjänä.
Mitä haluaisit sanoa tulevalle työkaverillesi?
Lähde rohkeasti mukaan, vaikka olisit luonteeltasi introvertti. Push the boundaries. Vaikka olisit uusi firmassa, kaikki haluavat olla kavereitasi. Identiolla kukaan ei ole vain työntekijä, vaan olemme ennemmin kavereita keskenämme.
Kukaan ei myöskään odota, että tietäisit heti mitä haluat tehdä tai miten haluat urallasi edetä. Se tulee myöhemmin ja muuttuu jatkuvasti.
Oletko kiinnostunut Identiosta työpaikkana? Katso avoimet työpaikat.